19.01.2022
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin Pallotellen-konsertissa yhdessä orkesterin kanssa lavalla taituroi huippujonglööri Sakari Männistö

Snellman-salin lavalla koetaan perjantaina 1.4. ainutlaatuinen konserttielämys, kun Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) ”solistiksi” saapuu jonglööri Sakari Männistö. Orkesteri esiintyy taiteellisen johtajansa Malin Bromanin johdolla ja konsertin ohjelmassa kuullaan niin iki-ihania jousimusiikin klassikoita kuin myös uutta suomalaista musiikkia.
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri tarttuu perjantaina uudelleen vuonna 2018 kantaesittämäänsä suomalaissäveltäjä Sauli Zinovjevin (s.1988) teokseen Recharged. Erikoisen tilaisuudesta tekee se, että teokseen on koreografian tehnyt Englannissa vaikuttava suomalaisjonglööri Sakari Männistö. Männistö on yksi maamme merkittävimmistä sirkustaiteilijoista ja hänet on palkittu mm. vuonna 2017 Taiteen valtionpalkinnolla. Männistö on Agit-Cirk -sirkusryhmän taiteellinen johtaja ja myös kysytty sirkuspedagogi, jonka taiteellinen ja pedagoginen työ ulottuu useisiin Euroopan maihin.
KPKO juhlistaa tänä vuonna täyttyvää 50-vuotista taivaltaan esittämällä orkesterin historian kannalta merkittäviä jousiorkesteriteoksia lähes joka konsertissaan. Perjantain konsertissa perinteisen jousimusiikin ystäviä hellitään kahdella todellisella jousiklassikolla, kun ohjelmassa kuullaan barokin ajan suosikkiteos Heinrich Ignaz Franz Biberin (1644-1704) Battalia sekä tsekkiläissäveltäjä Josef Sukin (1874-1935) Serenadi jousille. Molemmat teokset edustavat aikansa jousiorkesterikirjallisuuden parhaimmistoa ja ovat myös kuuluneet orkesterin kantaohjelmistoon kautta vuosikymmenten.
Konsertissa kuullaan myös ranskalaisen Darius Milhaudin (1892-1974) humoristinen teos Härkä katolla (Le boeuf sur le toit, op. 58). Teoksesta on tehty useita eri versioita, mutta KPKO esittää siitä version viululle ja jousiorkesterille. Viulusolistina soittaa orkesterin taiteellinen johtaja Malin Broman. Ruotsin radion sinfoniaorkesterin konserttimestarina toimiva Broman nimitettiin KPKO:n taiteelliseksi johtajaksi syksyllä 2019. Bromanin ja orkesterin tänä keväänä ilmestynyt uutuuslevy Stockholm Diary on saanut huippuarvostelut niin kotimaassa kuin Ruotsissakin. Muun muassa Ruotsin radion klassisen musiikin raati antoi levylle viikko sitten viisi tähteä ja käsitteli ohjelmassa laajasti ”Kokkolassa vaikuttavaa huippuorkesteria” ja sen erikoislaatuisuutta.
Snellman-salin kahvio palvelee jälleen konserttiväliajalla ja klo 18.15 illan taiteilijoiden kuulumisia voi tulla kuulemaan konsertti-introon, jonka juontaa KPKO:n yleisötyöntekijä-tuottaja Aino Häli.
Tänä vuonna 50 vuotta täyttävän Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin juhlavuoden kuulumisia ja tietoja tulevista konserteista löytyy orkesterin nettisivuilta www.kamariorkesteri.fi
Kokkolan konsertin 1.4. konserttiliput ovat myynnissä osoitteessa www.netticket.fi
Konsertti kuullaan myös Raahessa lauantaina 2.4. klo 16 Raahesalissa, liput tähän konserttiin ovat saatavilla osoitteessa www.tiketti.fi