03.05.2022
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri tarjoilee äitienpäivän aattona suosikkiklassikoita

Bach – Vivaldi – Mozart - Nordgren. Siinä säveltäjänimiä, joiden suosituimmista teoksista päästään nauttimaan lauantai-iltana Kokkolan Snellman-salilla, kun Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) heittäytyy klassisen musiikin helmien pariin taiteellisen johtajansa Malin Bromanin johdolla.
- Bachin Air, Vivaldin Vuodenajat ja Mozartin Pieni yösoitto eli Eine kleine Nachtmusik taitavat olla niitä kaikista toivotuimpia jousiorkesteriklassikoita, joiden esityksiä meiltä toivotaan, kertoo KPKO:n intendentti Marjukka Puutio ja jatkaa:
- Päätimme, että raskaan parivuotisen koronakurimuksen jälkeen haluamme tarjota yleisölle myös juuri näitä kaikista toivotuimpia teoksia. Tähän konserttiin on helppo tuoda klassisen musiikin konserteissa harvemminkin vieraileva ystävä tai vaikkapa äiti – näin äitienpäivän aattona.
Konsertti alkaa raikkaalla Wolfgang Amadeus Mozartin Eine kleine Nachtmusik- teoksella ja pelkästään tunnetun ensimmäisen osan sijasta teoksesta kuullaan tällä kertaa kaikki neljä osaa. Antonio Vivaldin Vuodenajoista on ohjelmassa ns. Kesä-konsertto, jossa solistina soittaa Malin Broman. Toisena konserttona kuullaan Johann Sebastian Bachin Konsertto kahdelle viululle d-molli, BWV 1068, jossa loistamaan pääsevät kuusi KPKO:n omaa viulistia – jokaisessa osassa kuullaankin eri soittajaparia. J.S. Bachin tuotannosta kuullaan myös teos Air. Paikallista väriä ohjelmaan tuo orkesterin entisen nimikkosäveltäjän Pehr Henrik Nordgrenin Vanhan miehen menuetti säveltäjän yhdestä suosituimmista teoksista Pelimannimuotokuvia, op. 26. Konsertin juontaa intendentti Marjukka Puutio.
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konserttikausi päättyy tähän konserttiin, mutta orkesteri jatkaa työskentelyä toukokuussa levytyksen parissa. Loppuvuodesta ilmestyvälle, yhdessä Pekka Kuusiston ja Malin Bromanin äänitettävälle levylle taltioidaan suomalaissäveltäjä Sauli Zinovjevin sekä ruotsalaissäveltäjien Britta Byströmin, Mats Larsson Gothen sekä Andrea Tarrodin musiikkia.
Lauantaina 7.5. klo 18.15 Snellman-salilla päästään virittäytymään konsertin tunnelmiin konsertti-introssa, kun KPKO:n yleisötyöntekijä-tuottaja haastattelee illan muusikoita. Konsertti-intro on ilmainen.
Liput konserttiin kannattaa ostaa etukäteen osoitteessa: www.netticket.fi/suosikkiklassikot