01.12.2020
Itsenäisyyspäivän konsertti toteutetaan suorastriiminä

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin (KPKO) perinteinen itsenäisyyspäivän konsertti sunnuntaina 6.12. toteutetaan alueen muuttuneesta koronatilanteesta johtuen ilman yleisöä. Ilmaiskonsertiksi suunniteltu, Kokkolan kaupungin kanssa yhteistyössä järjestettävä konsertti tarjotaan sen sijaan yleisölle suorastriimin välityksellä.
Kokkolan Orkesteria saapuu johtamaan kapellimestari Eero Lehtimäki. Kokkolalaisyleisön pari vuotta sitten hurmannut Lehtimäki toimii tällä hetkellä Joensuun kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän teki läpimurtonsa johtamalla Mariinski-teatterin orkesteria äärimmäisen lyhyellä varoitusajalla Turun Musiikkijuhlilla 2016 ja on sen jälkeen vieraillut johtamassa lähes kaikkia Suomen kaupunginorkestereita. Lehtimäki vieraili ensi kertaa kokkolalaisyleisön edessä pari vuotta sitten.
Solistiksi saapuu Tuomas Katajala, joka on tällä hetkellä kansainvälisesti menestyneimpiä tenorejamme maailmalla. Hän on vieraillut oopperarooleissa niin Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla kuin Lontoon Royal Opera House Covent Gardenissa, Berliinin valtionoopperassa ja Komische Operissa.
Konserttiohjelma sisältää itsenäisyyspäivän kunniaksi pelkästään suomalaista musiikkia. Luvassa on tietenkin musiikkia Jean Sibeliukselta (1865–1957); kansallissäveltäjämme tuotannosta kuullaan orkesterirunot Satu, op. 9 ja Finlandia, op. 26 sekä samalta aikakaudelta olevat laulut ”Illalle”, ”Den första kyssen”, ”Svarta rosor” ja ”Demanten på marssnön” Tuomas Katajalan tulkitsemina. Oskar Merikannon (1868–1918) tuotannosta Katajala esittää suositut laulut ”Ma elän” sekä ”Elämälle”. Toivo Kuulalta (1883–1918) kuullaan Eino Leinon runoon sävelletty ”Tuijotin tulehen kauan”.
Paikallista väriä ohjelmaan tuo konsertin avaava teos, Erik Fordellin (1917–1981) säveltämä Nocturne vuodelta 1976. Fordellin aikalainen Helvi Leiviskä (1902 – 1982) on Suomen menestyneimpiä edesmenneitä naissäveltäjiä. Konsertissa kuultava Intermezzo op. 16/1 edustaa Leiviskän tuotannon lyyrisempää juonnetta. Teos lienee valmistunut vuosien 1943-45 aikana.
Konsertissa esiintyy Kokkolan Orkesteri, jonka runko koostuu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin soittajista. Orkesteria täydentävät Keski-Pohjanmaan Konservatorion ammattiopiskelijat ja muut pidemmälle edistyneet opiskelijat sekä Centria-ammattikorkeakoulun taiteen yksikön opiskelijat.
Kokkolan Snellman-salissa nauhoitettava konsertti on katsottavissa suorana lähetyksenä KPKO:n youtube-kanavan välitykselläsunnuntaina 6.12. klo 15.00 alkaen. Videoon on linkki myös orkesterin kotisivuilla: www.kamariorkesteri.fi. Konsertti lähetetään ainoastaan suorana, eikä jää jälkikäteen katsottavaksi.
Kokkolan kaupungin kanssa yhteistyössä järjestettävä konsertti on Kokkola 400 -tapahtuma.