08.12.2025
KPKO:n perinteinen joulukonsertti soi Elisar Riddelinin johdolla Kokkolan kirkossa
- Kokkolalaislähtöinen sopraano Meeri Pulakka tulkitsee mm. rakastettuja joululauluja
Monen suomalaisorkesterin edessä jo vieraillut kapellimestari Elisar Riddelin debytoi Kokkolassa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin perinteisessä joulukonsertissa. Joulun viettoon meidät johdattavat niin perinteiset joululaulut, barokkimusiikki kuin tunnelmalliset, vuodenaikaan sopivat orkesteriteokset. Solistina esiintyy kokkolalaislähtöinen sopraano Meeri Pulakka.
Konsertin kapellimestari Elisar Riddelin on viime aikoina johtanut orkestereita niin Suomessa, Ruotsissa kuin Saksassakin. Tällä kaudella hän debytoi paitsi KPKO:n myös Tapiola Sinfoniettan kanssa ja palaa Helsingin kaupunginorkesterin eteen. Hän on perustamansa Caprico-orkesterin kanssa kantaesittänyt yli 20 uutta kamariorkesteriteosta nuorilta suomalaisilta säveltäjiltä. Hän toimii myös itse säveltäjänä, ja hänen teoksiaan on esitetty mm. Helsingin Juhlaviikoilla ja useilla suomalaisilla festivaaleilla. Riddelin valittiin vastikään Sinfoniaorkesteri Vivon uudeksi taiteelliseksi johtajaksi.
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin (KPKO) perinteisen joulukonsertin Kokkolan kirkossa pe 12.12. avaa Alfred Schnittken (1934–1998) Silent night. Franz Gruberin Jouluyö, juhlayö -melodiaan perustuva teos kuullaan Riddelinin orkestroimana. Hildegard von Bingenin (1098–1179) keskiaikainen antifoni on Riddelinin käsittelyssä puolestaan muuntunutuudeksi teokseksi, Meditaatio Hildegard von Bingenin teoksesta O frondens virga.
Konsertin solisti, kokkolalaislähtöinen sopraano Meeri Pulakka saa usein kiitosta tyylikkäistä, musikaalisista ja koskettavista tulkinnoistaan niin kamarimusiikin, sooloteosten kuin oopperankin parissa. Pulakka esiintyy usein nyky- ja kamarimusiikin tulkitsijana festivaaleilla ja konserttisarjoissa. Kuluneen vuoden aikana häntä on kuultu mm. Kaija Saariahon Émilie-oopperan nimiroolissa.
Joulukonsertissa kuullaan Pulakan tulkitsemana Georg Friedrich Händelin (1685–1759) aaria ”I know that my Redeemer liveth” oratoriosta Messias. Luvassa on myös rakastettuja suomalaisia joululauluja kuten Otto Kotilaisen Varpunen jouluaamuna, Jean Sibeliuksen En etsi valtaa, loistoa, Armas Maasalon Joulun kellot ja Karl Collanin Sylvian joululaulu. Per-Eric Moraeusin (s. 1950) Koppången on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Ruotsin suosituimpana joululauluna ja kuullaan nyt Pulakan ja KPKO:n esittämänä.
Kokkolalaisyleisölle tarjoillaan myös uusia tuttavuuksia jousiorkesteriteosten muodossa: Japanilaissäveltäjä Takashi Yoshimatsulta (s. 1953) kuullaan uusromanttinen ja hauras And birds are still…, op. 72. Viime vuosina nosteessa olleen yhdysvaltalaissäveltäjä Florence Pricen (1887–1953) tuotantoa edustaa henkevä, alun perin uruille sävelletty Adoration. Brittiläissäveltäjä Samuel Coleridge-Taylorin (1875–1912) elegantista jousiorkesterisarjasta Neljä novellettea, op. 52 esitetään kolmas osa, Valssi. Lopuksi palataan jälleen barokin aikakauteen, kun Arcangelo Corellilta (1653–1713) kuullaan Concerto grosso D-duuri, op. 6 nro 4.
Konserttiliput ovat myynnissä www.netticket.fi kautta.
JOULUKONSERTTI
pe 12.12.2025 klo 19.00
Kokkolan kirkko
Elisar Riddelin, kapellimestari
Meeri Pulakka, sopraano
--
valokuvassa Meeri Pulakka, kuvaaja Ulla Nisonen