06.04.2022
Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! & Kamariorkesteri konsertoivat lauantaina 9.4. Kokkolassa
Yli kahden vuoden tauon jälkeen Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterilla iloitaan mahdollisuudesta toivottaa kaikki kokkolalaiset lapset ja lapsenmieliset tervetulleeksi koko perheen konserttiin. Kamariorkesteri saa ensimmäistä kertaa vieraaksi kaveriorkesterin nimeltä Ammuu!
Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! on toiminut vuodesta 2007. Se perustettiin alun perin Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleja silmällä pitäen kertaluontoiseksi kokoonpanoksi, mutta orkesteri pysyikin yhdessä. Siitä piti huolen yhdessä tekemisen riemu ja yhteinen halu tehdä korkealaatuista lastenmusiikkia.
Mieleenpainuvalla ulkomuodollaan, pedagogisella lähestymisellään ja huikean taidokkailla musiikkiesityksillään Ammuu! on soittanut itsensä suoraan suomalaisten lasten ja aikuisten sydämiin. Lauantaina Konservatorion salissa kuultavissa kahdessa konsertissa kuljemme yhdessä Metsään. Kun Ammuu! ja KPKO ryhtyvät etsimään aarretta, alkaa jännittävä seikkailu taianomaisessa metsässä. Tämän mukaansatempaavan matkan aikana tutustutaan monenkirjaviin metsän asukkaisiin. Luvassa on riemukkaita hetkiä, lauluja ja leikkejä metsän siimeksessä sekä ripaus taikaa. Miten puut soivat? Entä löytyykö aarre? Tule mukaan selvittämään!
Konsertin kesto on n. 45 min ja se soveltuu kaikenikäisille.